Kartta joka kouluun
Koulu-seura yhteistyö
Opetusmateriaalit
Suunnistustarvikkeet
Rastiseikkailutapahtuma
Tuotteet

Pilottitapahtumat 2008 kuvina

Toukokuussa 2008 järjestettiin viidellä paikkakunnalla Rastiseikkailu koulusuunnistustapahtuma 1-3 -luokkalaisille koululaisille. Tässä kuvia koulupäivän mittaisista tapahtumista, jotka järjestivät Olé kartalla! -projektin pilottiseurat.

Rastiseikkailun harjoitukset ovat helpolla alueella. Tapahtuman keskuspaikkana on koulu tai urheilukenttä. Seikkailukartan avulla suunnistetaan toimintarastilta toiselle. Jokaisella luokalla on oma kiertojärjestys ja aikataulu. Esimerkkinä Imatran seikkailukartta.

Päivä alkaa yhteisellä kokoontumisella, jossa saadaan opit ja ohjeet.

Osalla toimintarasteista suunnistetaan piha-alueella ja osalla metsässä.

Toimintarasteille suunnistetaan oman opettajan johdolla.

Toimintarastilla luokan ottaa vastaan suunnistusseuran Olé trainerit, jotka ovat esimerkiksi nuoria suunnistuksen harrastajia. Trainerit kertovat harjoitukseen toimintaohjeet ja lähettävät lapset liikkumaan.



Opettaja auttaa ja ohjaa oppilaita tarvittaessa sekä pitää lukua, että koko luokka on koossa ennen seuraavalle toimintarastille siirtymistä.

Suunnistustehtäviä suoritetaan ryhmässä, pareittain tai yksin.

Ja hyvästä yrityksestä saa tarran Olé kartalla! -passiin, joka kulki oppilaiden kaulanauhassa. Passista löytyi myös puuhatehtäviä kotiin.

Mukana menossa oli Chiquita banaani, jolla riitti koululaisten kanssa monenlaista puuhaa päivän aikana.

Maajoukkuesuunnistajia vieraili Rastiseikkailuissa. Urheilijat jakoivat nimikirjoituksia, tekivät esimerkkisuorituksia, kannustivat lapsia ja vastasivat Rastiseikkailu Show'ssa lasten kiperiin kysymyksiin.

Nimmareita keräiltiin Olé kartalla! -passiin, josta löytyi kaikkien maajoukkuesuunnistajien kuvat.

Rastiseikkailun harjoitukset ovat monipuolisia. Osa tarjoaa vauhtia...

Osa tarkkuutta...

...Mutta jokainen saa suorittaa omalla tyylillään ja tavallaan.

Vauhtia ja vilskettä riitti aamusta iltapäivään...

Päivän huipensi "Rastiseikkailu Show", jossa jaettiin muistopalkinnot, kyseltiin kiperiä kysymyksiä idoleilta ja toivotettiin koululaiset tervetulleeksi suunnistusharrastuksen pariin!


Rastiseikkailutapahtuma
Kevään 2009 Rastiseikkailut
Pilottitapahtumat 2008
Pilottitapahtumat 2008 kuvina

© 2008 - Suomen SuunnistusliittoKoulusuunnistuksen kehittämisprojekti - www.olekartalla.fi