24.02.2009 - Koulukartat kuntoon
Kevät lähestyy hurjaa vauhtia, vaikka valkeaa maata katsellessa voi
olla vaikea sitä kuvitella. Huhti-toukokuussa monissa kouluissa on
suunnistus taas ajankohtainen asia, mutta lajin perusedellytys eli hyvä
ja ajantasainen kartta on useilla paikkakunnilla vain haavekuva. Seurat
ja yksittäiset suunnistajat voivat kuitenkin tehdä ihmeitä tuon asian
suhteen. Jo seuran oman toiminnan jatkumisen kannalta on elintärkeää,
että lapset saavat mukavia suunnistuskokemuksia kouluissaan. Nyt on
loistava hetki tarkistaa, missä kunnossa paikkakunnan koulukartat ovat.
Pelkkä pihakartta valmistuu nopeasti jo olemassa olevan kartan
avulla – paljon kummempaa eivät 1.-3.-luokkalaiset vielä tarvitsekaan.
Pihakarttaan ei liiton avustusta saa, mutta sen tekeminen talkootyönä
oman seuran hyväksi vie aktiivisuunnistajalta vain pari päivää.
Kannattaa kokeilla!
Muistattehan, että sprinttikarttoihin saa korotettua
karttarahaa, kunhan vain koulu on niiden luota alle kilometrin päässä
tai itse kartalla. Näitä kannattaa nyt suorastaan urakoida!
Heräsikö seuranne kiinnostus? Lukekaa lisää täältä ja ryhtykää hommiin!
Oletko tehnyt kartoitustöitä ja valmis tekemään koulukartoiksi
sopivia sprinttikarttoja muillakin kuin omalla paikkakunnallasi?
Ilmoita yhteystietosi ja kuvaus kartoittajakokemuksestasi
Suunnistusliittoon: anna.koponen@ssl.fi
Opettaisitteko seurassanne mielellänne lapsille ja opettajille
suunnistustaitoja, mutta paikkakunnallanne ei ole innokasta
kartoittajaa? Ilmoittakaa tässä tapauksessa myös yhteystietonne
Suunnistusliittoon: anna.koponen@ssl.fi niin katsotaan, löytäisikö
kartta tekijänsä…
|