Leimausvinkit
EmitPerinteisen suunnistusrasteilla käytetyn pihtileimauksen tilalle on kilpasuunnistuksessa tullut
elektroninleimaussysteemi nimeltään Emit. Koska elektronisten leimauslaitteiden ja -korttien hinta on korkea, päästään kouluissa tällaista leimausta
kokeilemaan vain harvoin. Esimerkiksi seurojen vieraillessa kouluilla tai Rastiseikkailutapahtumissa. 
PihtileimausJos koululla ei ole käytössä pihtilaimasimia niitä kannattaa kysellä suunnistusseuroilta, jotka ovat poistaneet niitä usein käytöstä. Pihtileimasimia voi myös tilata esimerkiksi Suunnistajan Kaupasta. Pihtileimasimet sopivat hyvin pihasuunnistukseen, jossa harjoite on lyhyt ja vauhdikas.
Värikynät ja kuvatRasteille voidaan laittaa erivärisiä kyniä, joista tehdään merkintä vastauskorttiin kyseisen rastinnumeron ruutuun. Rastilla voi olla myös kuva tai karttamerkki ja oppilaan tehtävä on yhdistää rastin numero ja kuva toisiinsa vastauskortissa. TehtävärastitEtenkin metsäsuunnistuksessa rasteilla käynnin kontrolloimisen sijaan oppilaita voidaan motivoida erilaisin ongelmanratkaisu-, kysymys- ja tehtävärastein rastien hakuun. Oppilaiden suosikkeja ovat monenlaiset jäljitys- ja ongelmanratkaisutehtävät. Näin voidaan integroida suunnistusharjoitukseen muiden oppiaineiden opetusta. 
Esimerkkejä tehtävärasteistaTurun OKL:n perusopintojen opiskelijoiden tehtävärastituotoksia syksyltä 2007. OKL_tehtrasti1.doc OKL_tehtrasti2.doc OKL_tehtrasti3.doc OKL_tehtrasti4.doc OKL_tehtrasti5.doc
|