Tärkeimpien karttamerkkien opetteluun erilaisia leikkejä luokkatiloissa ja ulkona sekä sopivia tutkimusretkiä lähimaastoon.
1. ETSI KARTALTA KARTTAMERKKEJÄ
Kuka löytää nopeimmin kolme kappaletta joitakin harvinaista karttamerkkiä esim. kaivoa…
2. ESINE KARTAKSI
Piirretään kuvasta karttamerkeillä talo, eläin tai maisema.
3. ETSI VIRHEITÄ KARTASTA
Etsitään virheitä kahdesta kartasta, joista toista on muokattu kartanpiirto-ohjelmalla tai kuvankäsittelyohjelmalla
4. RASTIVÄLIN PIIRTO MUISTISTA
Näytetään pieni osa kartasta tai tietty rastiväli. Saa katsoa karttaa määrätyn ajan. Sen jälkeen piirretään muistista nähty kartan osa / rastiväli.
5. KARTAN PIIRTO SANELUSTA
Jokaisella on kynä ja paperi, johon on piirretty laaja ympyrä. Ohjaaja kertoo, mitä pitää piirtää karttaan. Sovitaan piirroksen mittakaava. ”Keskellä ympyrää on järvi. Järveltä kulkee polku suoraan etelään 200 m pienelle talolle. Järven koillispuolella on mäki 20 metriä rannasta…..” Voidaan myös sopia, että saa kysyä, jos ei tiedä karttamerkkiä tai ilmansuuntaa.
6. KARTTAPALAPELI
Liimaa kartta pahville ja leikkaa kartta sopivan kokoisiksi paloiksi. Palojen koko ja kartan kuviot määräävät vaikeustason. Oppilaat kokoavat palapelin pareittain tai ryhmässä.
Toteutetaan viestinä siten, että haetaan kauempaa yksi pala kerrallaan ja samalla koko muu joukkue saa koota palapeliä.
7. KARTTAMERKIN YMPYRÖINTI KARTALTA
Tarvitaan lappuja, joihin on kirjoitettu tai piirretty karttamerkkejä. Jokaiselle oppilaalle samanlainen pino lappuja. Aseta karttamerkkilaput noin 10─15 metrin päähän ja jokaiselle oppilaalle puhdas kartta jalkojen juureen.
Lähtömerkistä saa hakea yhden karttamerkkilapun. Lapussa oleva karttamerkki ympyröidään omalta kartalta, minkä jälkeen saa lähteä hakemaan uutta lappua.
Jos tehtävä toteutetaan viestinä, tarvitaan välineitä vähemmän. Voidaan toteuttaa myös paikoillaan siten, että ohjaaja sanoo, mikä merkki seuraavaksi etsitään omalta kartalta.
8. KARTTAMERKKIVIESTI
Pahvikortteja, joissa toisella puolella on karttamerkki ja toiselle puolelle kirjoitettuna joku muu karttamerkki. Kortteja on oltava samanlainen sarja jokaiselle joukkueelle.
Aseta joukkueen kortit 10─15 metrin päähän joukkueesta. Ensimmäinen viestinviejä hakee yhden kortin ja tuo se toiselle. Toinen lukee kääntöpuolelta karttamerkin. Hän hakee sen kortin, jossa on tämä karttamerkki. Näin jatketaan, kunnes kaikki kortit on haettu.
9. KARTTAMUISTIVIESTI
Jokaiselle joukkueelle tarvitaan 2 samanlaista suunnistuskarttaa tai kartan osaa: toisessa kartassa on rasteja tai suunnistusrata ja toinen kartta on koskematon. Kartat, joissa on rastit sijoitetaan 10─15 metrin päähän joukkueista. Jokaisen joukkueen eteen annetaan taas kartta, jossa ei ole rasteja.
Joukkueiden ensimmäiset lähtevät liikkeelle yhteisestä merkistä. Jokainen käy katsomassa rastien sijaintia kauempana olevasta kartasta ja piirtää rastit samoihin paikkoihin omaan karttaansa. Kartalta toiselle saa kulkea niin monta kertaa kuin haluaa.
Tarvittava materiaali tulostukseen:
karttamuistiviesti_tyhja (pdf)(pdf)
karttamuistiviesti_rastit
(Kartat Copywrite Keravan Urheilijat)
10. PISTESUUNNISTUS
Maastossa on runsaasti rasteja. Eri maastokohteista (esim. kivi 3 pistettä) saa eri määrän pisteitä. Kuka kerää 30 minuutissa eniten pisteitä?
11. KARTTAMERKKIBINGO
Oppilaat viivoittavat paperille yhdeksän ruudun bingokortin ja kirjoittavat opettajan sanelemat yhdeksän karttamerkkiä mielivaltaiseen järjestykseen ruutuihin. Selvästi rajatulle maastoalueelle on puihin kiinnitetty karttamerkkejä. Saatuaan lähtömerkin oppilaat lähtevät etsimään karttamerkkejä maastoalueelta ja löydettyään karttamerkin ruksaa oikean ruudun bingokortistaan. Kun bingorivi on täynnä saavutaan opettajan luo näyttämään kortti. Leikkiä jatketaan kunnes haetaan kolmen rivin bingoa.
Bingoruudukko:
Karttamerkkibingo 9 ruutua (pdf)
12. KARTTARETKI
Kuljetaan maastossa ohjaajan johdattaessa ryhmää. Ryhmän tehtävänä on seurata kartalta missä reitti kulkee. Sopivin väliajoin tarkastetaan olinpaikkaa ja ympäristössä näkyviä maastokohteita (verrataan karttamerkkeihin ja –väreihin) ”rastilla”. Lue lisää…
13. KARTTAMERKKIPOLKU
Valitse selkeä reitti, esimerkiksi kuntopolku tai viitoita kuljettava reitti.
Jokainen piirtää ohjeesta sovitut karttamerkit oman kilpailukorttinsa ruutuihin vapaavalintaisessa järjestyksessä.
Vie maastoon reitin varrelle rasteja ja pihtileimasimia (tai koodimerkki, joka pitää merkitä kilpailukorttiin kynällä) samoihin maastokohteisiin, joiden merkit on kilpailukortteihin piirretty.
Oppilaat kiertävät reitin. Nähdessään rastin he leimaavat korttiinsa kyseisen karttamerkin kohdalle.
14. NAUHAJAHTI
Rajatulle alueelle on sijoitettu tiettyihin samanlaisiin kohteisiin (kivi/kuoppa/kumpare…) 10 rastilippua. Oppilaiden karttaan on merkitty ainoastaan alue, jolla rastit sijaitsevat. Yhteislähdön jälkeen oppilaat määräajassa etsivät mahdollisimman paljon sellaisia kohdetta, joihin on rastilipun viereen ripustettu nauha. Rastit voivat sisältää eri määrän nauhoja, jolloin vain ensimmäisten joukossa rastilla käyneet oppilaat saavat mukaansa nauhan, josta saa pisteen. Eniten pisteitä määräajassa kerännyt oppilas on voittaja.