Tule mukaan kehittämään koulusuunnistusta

Suunnistusliitto on käynnistämässä koulusuunnistushanketta, jonka tavoitteena on kertoa koulutoimijoille suunnistuksen monista mahdollisuuksista koulujen opetuksessa. Hankkeessa on suunniteltu tuotettavan uuden OPS:n mukaisia, helposti toteutettavia toimintamalleja oppitunneille ja välituntiliikuntaan sekä koulupäivän aikaiseen harrastustoimintaan koulu- ja liikuntakerhoissa. Mahdollisia muita toimia ovat esim. lajiesittelymalli seurojen käyttöön, koulukiertueet, tapahtumat ym.  Hankkeen toimet suunnataan koulusuunnistusta ja kerhotoimintaa toteuttavien eri tahojen käyttöön.

Haemme ideointi- ja sparrausryhmää hankkeen avuksi. Toivomme ryhmään laajaa, eri toimijatahojen näkemystä, kuten opettajia, seuratoimijoita, liikuntakerhojen toteuttajia jne. Suunnistustaustan omaavien henkilöiden lisäksi toivomme ryhmään henkilöitä, joilla ei ole lainkaan tai on hyvin vähäinen kosketus lajiin.

Koulusuunnistushankkeen ensimmäisessä vaiheessa ryhmän tehtävänä on linjata tärkeimmät kehittämistoimet. Kehittämistoimien laajuus määrittyy hankkeelle mahdollisesti saatavasta tuesta.   Ryhmä kokoontuu tämän vuoden aikana 2 – 3 kertaa. Kokoontumiset pidetään Helsingissä. Ensimmäinen tapaaminen pidetään alustavasti viikolla 14 tai 15.

Ryhmään haku tapahtuu tällä lomakkeella. Lähetä hakemus 12.3.2017 mennessä. Hakijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti 24.3. mennessä.

Suunnistusliitto korvaa ryhmän jäsenille tapaamisten matkakulut liiton matkustusohjeiden mukaisesti.

Tiedustelut nuorisopäällikkö Anneli Miettinen, p. 040 719 0893, anneli.miettinen(a)suunnistusliitto.fi